|
Tervetuloa XVII Valtakunnallisille Päihdepäiville
Luottamus ihmisten välillä on yhteistoiminnan edellytys. Luottamus yhteiskuntaan sekä turvallisuuden tunne ovat myös tärkeitä terveyttä vahvistavia tekijöitä. Luottamus voi myös muuttua. Luottamus on läpileikkaavana teemana Päihdepäivien 2010 ohjelmassa. Sitä tarkastellaan erilaisista näkökulmista; mitä on luottamus asiakkaan ja ammattilaisen välisissä suhteissa, luotetaanko palvelujärjestelmään ja kuinka kalliiksi menetetty luottamus voi yhteiskunnalle tulla.
Päihdepäivillä nostetaan esiin avoimia päihdetyön kannalta keskeisiä kysymyksiä. Seminaarit sisältävät monipuolista pohdintaa niin vertaistuesta, alkoholimainonnasta kuin kannabisilmiöstä tai työurien pidentämisestä. Uutuutena on tarjolla aktiivisia ja vuorovaikutteisia työpajoja, joiden sisällön tuottamisesta vastaavat myös vetäjien ja alustajien lisäksi osallistujat itse. Päihdepäivät ovat areena ammattilaisille ja odotettavissa on osallistujien vilkasta keskustelua, kannanottoja ja uusia avauksia.
Päihdepäivät tuo keskusteluun niin kansallisia kuin kansainvälisiäkin ajankohtaisia teemoja ja ohjelmia. Vuosi 2010 on Euroopan köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuosi. Suomessa pääteemana on osallisuuden ja yhteenkuuluvuuden lisääminen, millä on selkeä yhtymäkohta päihdetyöhön ja mikä näkyy myös vahvasti Päihdepäivillä. Päivät sisältävät myös Sisäisen turvallisuuden ohjelman ja EU:n alkoholistrategian teemoja.
Kansallinen mielenterveys- ja päihdesuunnitelma puolestaan linjaa erääksi keskeiseksi kehittämisen kohteeksi päihde- ja mielenterveyspalvelujen yhdistymisen. Päihdepäivillä etsitään vastauksia yhdistymisen myötä syntyviin kysymyksiin sekä tutustutaan esimerkkeihin eri puolilta Suomea. Ehkäisevän ja edistävän työn, hoidon ja kuntoutuksen muodostamaa kokonaisuutta peilataan sektorirajat ylittävään muutokseen.
Tapahtumapaikkakunta huomioidaan aikaisempien vuosien tapaan ohjelmassa, ja tänä vuonna koko pääkaupunkiseutu näkyy ohjelman painotuksessa. Kiitän Espoon kaupunkia ja sen työntekijöitä vieraanvaraisuudesta sekä tuesta tapahtuman järjestelyissä.
Päihdepäivien suunnitteluun on osallistunut monia asiantuntijoita eri yhteisöistä yhdessä Terveyden edistämisen keskuksen kanssa. Haluan kiittää lämpimästi kaikkia suunnitteluun osallistuneita arvokkaasta panoksesta.
Tervetuloa XVII Valtakunnallisille Päihdepäiville Espooseen, Dipoliin!
Janne Juvakka
Toiminnanjohtaja
Terveyden edistämisen keskus ry
Päihdepäivät 2009
Päihdepäivät 2008
Päihdepäivät 2007
Päihdepäivät 2006
Päihdepäivät 2005
|